Carmina Burana

Carl Orffin vuosina 1935 – 1936 säveltämä Carmina Burana on mahtipontinen ja maaginen, 24 laulua sisältävä suurteos, jonka avausosan O fortuna monet tunnistavat mm. elokuvista. Teos kuullaan kuitenkin harvoin kokonaisuudessaan. Carmina Buranan runot on poimittu yli tuhannen runon ja laulun käsikirjoituskokoelmasta, joka on kirjoitettu 1200-luvulla.

Konsertti antaa energisen lähtölaukauksen Joroisten Musiikkipäiville 2022. Teoksesta kuullaan Wilhelm Killmayerin sovitus kahdelle pianolle ja lyömäsoittimille.  Konsertissa esiintyvät Helsingin filharmoninen kuoro, jota täydentää mieskuoro Manifestum, juvalainen lapsikuoro, kolme laulusolistia, kaksi pianistia ja kuusi lyömäsoittajaa. Teoksen johtaa kapellimestari ja Helsingin filharmonisen kuoron taiteellinen johtaja Jonas Rannila.

Helsingin filharmoninen kuoro viettää 15-vuotisjuhlia vuonna 2022. Rippikouluikään varttunut HFK on jo vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen johtavista suurkuoroista. Kuoro tunnetaan rohkeista ohjelmistovalinnoista, ilmaisuvoimasta ja metallikkaasta soinnista. HFK:n laulajat ovat musiikin opiskelijoita, ammattimuusikoita tai kokeneita laulun harrastajia.

Tapahtuman tiedot

Tapahtuma alkaa 22.07.2022 19:00
Tapahtuma päättyy 22.07.2022 20:00
Maksimi osallistujamäärä 1000
Hinta / henkilö 40,00€
Järjestäjä Joroisten Musiikkiyhdistys ry
Tapahtumapaikan osoite Juvantie 17, 51900 Juva
Osta liput täältä https://www.lippu.fi/event/joroisten-musiikkipaeivaet-2022-juvan-kirkko-14578557/
Tapahtuman www-osoite https://joroinenmusicfestival.fi/tapahtumakalenteri/carminaburana/
Karttalinkki Juvan kirkko