Back to Top

Juva

TAPAHTUMAKALENTERI

Musiikkinäytelmä MINÄ ELÄN!

Tervehdys Juvan lukioteatterista!

Juvan lukioteatteri täyttää tällä kaudella ansiokkaat 30 vuotta.
Mikään onkaan hienompaa kuin juhlia uutta vuosikymmentä uudessa Martti Talvela kampuksen auditoriossa ja jälleen omalla juvalaisella kantaesityksellä, musiikkinäytelmällä “Minä elän! “

30 vuoden ajan olemme tuottaneet juvalaiselle yleisölle ja erityisesti lukiolaisistamme koostuvalle nuorelle tekijäjoukolle ikimuistoisia hetkiä harjoituksissa, esitysten parrasvaloissa ja kulissien kuhinassa.

Lukioteatteri on monessa mielessä erityinen ilmiö. Lukioteatteri on pienen yhteisömme vahvan yhteishengen luoja. Se on mahdollistanut monipuolisesti teatteritaiteen eri osa-alueiden (bändi, tanssi, näytteleminen, maskeeraus, puvustus, lavastus, rekvisiitta, valo -ja äänitekniikka, markkinointi) harrastamisen Juvalla.

Lukioteatteri on satsaus nuorten mahdollisuuksiin toimia yhdessä yhteisen tavoitteen eteen. Tämä satsaus kantaa pitkälle aikuisuuteen ja opettaa meille sellaisia taitoja, joita emme voisi oppia missään muualla koulumaailmassamme. Lukioteatteri on yhteisö, jossa jokainen voi kasvaa ja etsiä omia vahvuuksiaan turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä.

Lämpimästi tervetuloa katsomaan esitystämme ja tukemaan juvalaisten nuorten mahdollisuutta harrastaa teatteria!

t. Juvan lukioteatterin tiimi

Ohessa tiedot esityksistämme.

Musiikkinäytelmä MINÄ ELÄN!
ensi-ilta 20.1.2023 klo 19 Martti Talvela -Kampuksen auditoriossa, Juvantie 20.

Muut esitykset:
su 22.1. klo 15
ke 25.1. klo 19
pe 27.1. klo 19
la 28.1. klo 18 (30v. juhlanäytös)
su 29.1. klo 15

Liput 13/15€ voi ostaa Lippuagentti.fi tai ryhmävaraukset Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Esityksessä on väliaika. Kahvitarjoilut järjestävät Martti Talvela -Kampuksen lapset ja nuoret ohjaajineen.

Tapahtuman tiedot

Tapahtuma alkaa 20.01.2023 19:00
Tapahtuma päättyy 29.01.2023 15:00
Maksimi osallistujamäärä Rajoittamaton
Hinta / henkilö 15,00€
Järjestäjä Juvan lukioteatteri
Tapahtumapaikan osoite Juvantie 20, 51900 Juva
Osta liput täältä https://lippuagentti.fi/event/search?yt0=Hae&SearchForm%5BsearchWords%5D=min%C3%A4+el%C3%A4n
Karttalinkki Martti Talvela -kampuksen auditorio