Back to Top

Juva

TAPAHTUMAKALENTERI

Juvan museon kesänäyttely: Kotirintamalla sodassa ja rauhassa.

Valtakunnallinen ja vapaaehtoinen naisten maanpuolustusjärjestö Lotta Svärd syntyi suojeluskuntien tukijärjestöksi kansalaissodan jälkimaimingeissa ja oli toiminnassa vuoteen 1944. Juvalla toiminta oli aktiivista, paikallisosastossa oli vuosina 1920-1944 mukana oli yli 700 jäsentä.

Näyttely esittelee heistä muutamia, mutta ei pelkästään lottina. Näyttely piirtää henkilökuvia naisista, jotka olivat paitsi oman paikalliosastonsa jäseniä, myös vaimoja ja tyttäriä, emäntiä tai ammatinharjoittajia. He olivat taitavia ja työteliäitä kotitalousihmisiä, jotka vastasivat ”kotirintamastaan” monine velvoitteineen myös rauhan aikana.

Heidän työnsä on jatkunut ja jäänyt elämään niin rakennuksissa, käsitöissä, ruokaohjeissa kuin myöhemmissä sukupolvissakin.

Näyttely on avoinna ti-la 7.6.-20.8. klo 11-17. Lipun hinta 4 € / aikuiset ja 2 € / opiskelijat, eläkeläiset ja lapset. 

Näyttelyä toteuttamassa:

Juvan Kulttuuripalvelut
Kirjasto- ja kulttuurikoordinaattori Johanna Kuusisto
Kansatieteilijä Kirsi Vertainen
Juvan Kulttuuri ry

Tapahtuman tiedot

Tapahtuma alkaa 07.06.2022 11:00
Tapahtuma päättyy 20.08.2022 17:00
Maksimi osallistujamäärä Rajoittamaton
Hinta / henkilö 4,00€
Järjestäjä Juvan Kulttuuripalvelut, kirjasto- ja kulttuurikoordinaattori Johanna Kuusisto, kansatieteilijä Kirsi Vertainen ja Juvan Kulttuuri ry
Tapahtumapaikan osoite Huttulantie 1a, 51900 Juva
Karttalinkki Juvan museo